Autoin tänään auringon laskettua kiloisen ahvenen
pulasta. Ahven oli maha mätiä
pullollaan taivaltamassa merestä kutemaan
matalaa puroa pitkin ruovikkoiseen umpeen kuroutumassa olevaan
merenlahteen, fladaan, Vaasan Långskärissä, Sundomissa. Merivesi on alhaalla ja
puron suu kovin kuiva ja ahven oli joutunut hyppiessään kuivalle maalle. Tuskin
se ymmärsi tarkoitustani mutta iloisesti se heti jatkoi matkansa yläjuoksuun.
Eräällä toisella kutupakalla pienehköt, noin 1-2 kiloiset
koirashauet vilistivät tien ali ikivanhaan kutupoukamaan. Tässä
poukamassa vajaa kymmenen vuotta sitten
sadat jättihauet olivat viimeisellä vaelluksellaan kun tuon poukaman rannalle
oli tehty laiton maantäyttö ja kaatopaikka.
Täyttömaa oli niin hapanta että alhainen ph tappoi jopa kalat. Laiton
maa on edelleen paikallaan mutta happamat aineet ovat vähentyneet ja uudet
hauet ovat löytänet taas kutupaikan. Edelleen paikka käytetään laittomana
kaatopaikkana vaikka se sijaitsee aivan tien vieressä.
Koirashauet odottavat maha maitia pullollaan suurempien
naaraiden saapumista – ne aloittavat nousunsa ehkä huomenna ja silloin näkee
aivan vierestä tosi isoja mötiköitä, 5 - 10 kiloisiakin.
Tässä samassa paikassa kävi karhu syömässä kutuhaukia
viime lauantaina (21.4.2001). Taisi olla sama karhu, joka pisti suihinsa aivan
lähistöllä suuren hirven. Tämän hirven luut ovat nyt taideinstallaation
osana Pohjanmaan Museon Sectio
–näyttelyssä ( Eero Murtomäki).
Nyt elää Merenkurkun luonto dramaattisinta aikaa. Kohta
nousee ahven toden teolla ja sitten viimeiseksi särki. Ja niitä on paljon! Hauki nousee iltapäivästä ehkä kello
yhdeksään, ahven ja särki kiihdyttävät yötä kohden.
Saariston suojaisilla kutupuroilla, missä ihmissilmä
näkee purolle vain piilokojun reiän läpi kiikarin tai kameran linssin kautta,
muuttolinnut täyttävät kupujaan kutukaloilla.
Onpa luonto ajoittanut kutunousun sopivasti merikotkalle,
kurjelle, varikselle ja lokeille!
Pitkän muuttomatkan jälkeen pääsee Merenkurkussa suoran notkuvien kalapöytien
ääreen. Tästä on hyvä aloittaa suvun jatkaminen. No, merikotka hautoo jo mutta
maistuu se kala hautojallekin ja merikotkapoikamiehille ja neidoille.
Olin rakentamassa elämäni ensimmäistä merikotkan
tekopesää viime lauantaina Vaasan Öjeniin. Pesä soveltuu myös kalasääkselle,
jolta mukavasti lisääntyneet merikotkat ovat vieneet viime vuosina hyvät pesät.
On sinänsä valitettavaa että isojen lintujemme luontaiset pesäpaikat on ihminen
lähes tyystin hävittänyt. Yli 70 %:sti joutuvat kotkat ja sääkset tyytymään
ihmisen alulle panemiin tekopesiin. Öjenissäkin lienee aikaisemmin mainittu
karhu liikkunut talvella. Siellä olisi mainio pikku järvi, joka olisi erittäin
mainio kutupaikka ja karhukin voisi mässäillä haiuilla mutta…
Järveen laskevan puron yläjuoksulla on ihminen käynyt
ojittamaan kaikki suot ja metsät. Eilen oli veden ph 4 mikä tietää kuolemaa
kaikelle kalan kudulle. Joitakin kaloja olen järvessä keväisin nähnyt mutta
suvun jatko ei onnistu. Asialle pitäisi tehdä jotain ja suunnitelmia ammattikalastajien
kanssa onkin.
Vaasan kaupungin rajojen sisällä saattaa kokea mitä
hienompia luontoelämyksiä. Meillä on karhuja, ilveksiä, merikotkia, sääksiä,
liito-oravia ja juuri nyt miljoonia kaloja, jotka kiimainen katse silmissään
pyrkivät kuolemaa uhmaten kutemaan.
Hyviä kutupuroja on Västervikissä Verkbäcken ja Haukinevan puro
Gerbynniemellä. Siellä muuten muutama kurki mässäilee parasta aikaa
kutukaloilla.
Vain kutunousun nähnyt voi aavistaa miksi joku kiihtyy siitä kun kalojen kutupaikkoja olemattoman taloudellisen hyötytavoittelun vuoksi tuhotaan. Kuten huvilatien rakentamisesta laittomin keinoin kutulahtien yli Natura-alueille….
Tapio Osala
24.4.2001